Junasukat pienelle prinssille ja Cousteau-pipo isommalle prinssille

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Lapset saivat uuden pikkuserkun muutama viikko sitten. Tälle uudelle tulokkaalle tein kaikista lankakeränöttösistä ihanat junasukat. Junasukilla on hieno tarina takanaan. Sukkien ohje sekä tarina sukkien ohjeen synnystä löytyy täältä.


Isommalle prinsille (omalle pikkuveljelleni) lupasin sekä kynsikkäät että pipon joululahjaksi. Kynsikkäät valmistuivatkin jouluksi ja löysivät tiensä pukinkonttiin, mutta tämä pipo ei ihan valmistunut ajallaan. Toiveena oli pipo ilman tupsua ja sellainen, että se näkyy metsässä. Tästä se idea sitten lähti. Tuloksena punaisesta seiskaveikasta Cousteau-pipo. Pipossa on vielä fleecevuori tuulensuojana. Toivottavasti saaja on tyytyväinen :)

Jälkkäriksi kakkua

lauantai 21. tammikuuta 2012

Tänään meillä oli herkkupäivä! Olemme olleet vanhempieni luona kyläilemässä ja tänään syötiin sellaisia herkkuja, joita ei joka päivä tule syötyö... Alkuruuaksi söimme alkusyksystä jääneitä rapuja. Pääruokana oli blinejä kaikkien mahdollisten lisukkeden kanssa. Jälkkäriksi tein amerikkalaisen juustokakun. Ohjeeseen oli katsottu ideaa muista ohjeista ja loppujen lopuksi se toteutettiin jääkaapista löytyneistä aineksista. Pohjana oli paketti digestivekeksejä murskattuna. Keksimurskaan sekoitin n. 100g sulatettua leivontamargariinia ja ruokalusikallisen sokeria. Keksimurska paineltiin irtopohjavuuan pohjalle ja reunoille. Täytteeseen laitoin yhden sitruunarahkan, yhden maitorahkan sekä yhden mascarponejuuston. Lisäksi laitoin sekaan sitruunan mehua, muscovadosokeria ja 3 kananmunaa. Nämä pohjan päälle ja kakku uuniin 170 asteeseen foliolla peitettynä. Kakku oli uunissa aika kauan, melkein 1,5h. Tämän jälkeen kakku jäähdytettiin ja laitettiin yöksi vetäytymään jääkaappiin. Kakun seuranan oli mansikoista ja vadelmista soseutettu marjamelba. Kyllä oli muuten hyvää!!!

Kakku uudelle vuodelle!

maanantai 9. tammikuuta 2012

Olimme koko perheen voimin vastaanottamassa Uutta Vuotta neitokaisen kummitädin ja hänen perheensä luona. Minun vastuulleni kuului tuoda tortilloja varten salsa sekä tehdä kakku. Olin jo aiemmin lisännyt kokeiltavien ohjeiden listalle Pirkka-lehdestä löytyneen minttuisen kinuskikakun. Nyt sitten päätin kokeillä tätä. Itse en välitä niin kovin minttusuklaasta, joten korvasin minttusuklaan vastaavalla määrällä Daim-rakeita. Kakku oli oikein onnistunut. Maku oli loistava. Päällisen kinuski sopi hyvin yhteen paahdettujen ja suolattujen cashewpähkinöiden kanssa. Suosittelen kokeilemaan lämpimästi!

   
Kiitos kuvasta Maj:lle!

Kakun lisäksi meille tarjottiin itse tehtyjä tortilloja. Kannattaa muuten kokeilla niiden lättyjenkin tekoa itse. Eivät olleet vaikeita tehdä ja maultaan hakkasivat valmisversiot mennen tullen!