"Juustokakku"

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Vappu oli ja meni ilman että meidän perheessä leivottiin yhtään mitään. Hyvä, että edes jotain syötiin. Meidät kaikki kaatoi ärsyttävän inhottava vatsatauti. Mutta nyt alkaa tauti olla selätetty. Jääkapista paljastui pari kohta paremmat päivänsä nähnyttä rahkapurkkia ja niistä piti jotain kehitellä. Tästä lähtökohdasta syntyi juustokakku, jossa ei juustoa ole kyllä ollenkaan.

Pohja:
Digestive-keksejä (taisin laittaa 15kpl)
Margariinia sulatettuna (olisko ollut n. 70g)

Keksit murskataan hienoksi ja sekoitetaan sulatetun margariinin kanssa. Levitetään keksipohja voipaperilla vuoratun irtopohjavuuan pohjalle.

Täyte:
1 prk Floran vispautuvaa vaniljakastiketta
500g maitorahkaa
1/2 sitruunan mehu
3 kpl liivatteita
Sokeria ja vaniljasokeria maun mukaan

Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi. Lisää joukkoon maitorahka sekä sokeria ja vaniljasokeria. Sulata liivatteet pienessä sitruunamehutilkassa ja sekoita täytteen joukkoon. Kaada täyte pohjan päälle. Tasoita ja siirrä jääkaappiin hyytymään.

Koristelussa on käytetty SLY-blogitapaamisessa saatuja lakritsirakeita, sopivat mielestäni kivasti kakun makujen kanssa yhteen.

0 kommenttia: